Ajanlaskujärjestelmä

Monesti erityisesti länsimaissa ihmiset tuntuvat elävän siinä käsityksessä, että aika määritetään kaikkialla samalla tavalla. Näin ei kuitenkaan ole. Suomessa on käytössä eaa ja jaa, mutta kansainvälisesti on käytössä myös esimerkiksi BP (Vuodesta 1950->), BE (Buddhalainen ajanlasku) ja kiinalainen ajanlasku. Myös esimerkiksi muslimeilla ja juutalaisilla on aivan omat systeeminsä.

Majonen.com sivustolla käytetään yleensä selkeyden vuoksi auringon kiertoon pohjautuvaa gregoriaaninen kalenteria, jossa vuosi kestää 365,2422 päivää. Päivämäärät ilmaistaan sekä kuukausijärjestelmässä (1.1.2000), että absoluuttisena päivänä vuodesta (1.1.2026 = 1.26.) Vuosiluvut ilmaistaa kuitenkin yleensä sekä suomalaisittain eaa/jaa sekä MAJ-järjestelmää. Yleensä eaa/jaa on ilmaistu ensin ja MAJ-järjestelmän vuosi sen jälkeen sulkeissa.

MAJ-järjestelmä

MAJ-järjestelmä on L. L. Majosen standardoima aikajärjestelmä, joka helpottaa eri aikakausien sijoittamista historiaan ja asioiden hahmottamista. MA-järjestelmä myös helpottaa hahmottamista eri vuosilukujärjestelmien välillä. Järjestelmä pohjautuu yleisesti hyväksyttyihin aikakausiin ja on siten helppo ymmärtää.

MAJ-järjestelmässä on neljä pääasiallista aikakautta

  • Antiikin aikakausi 0 MAJ-AN – 1276 MAJ-AN (800 eaa – 476 jaa)
  • Keskiajan aikakausi 0 MAJ-MID – 1023 MAJ-MI (477 jaa – 1500 jaa)
  • Uusi aikakausi 0 MAJ-IN – 498 MAJ-IN (1501 jaa – 1999 jaa)
  • 2000-luku 0 MAJ-2 -> (2000 jaa ->)

Järjestelmästä näkee selkeästi ja nopeasti mille aikakaudelle tapahtumat sijoittuvat. Antiiikkia edeltäneet vuodet merkitään merkinnällä MAJ-PR. Neljän tärkeimmän aikakauden valinta jakaa aina mielipiteitä, mutta järjestelmään on valittu neljä helposti hahmotettavaa ja tunnettua aikakautta.

Myös ennen antiikkia on ollut valtakuntia (esimerkiksi Egyptissä). Koska valtakunnat ovat olleet osittain päällekkäisiä ja aikakausien määrä on täytynyt pitää rajallisena, ei kaikille voida kuitenkaan antaa omaa aikakauttaan. Jos aikausia olisi esimerkiksi 30, järjestelmä olisi paljon vaikeampi ymmärtää ja oppia.

Aikakausien lisäksi päivämäärät ilmaistaan absoluuttisina päivinä eli esimerkiksi 22.2 on 53 päivä. Tämä on huomattavasti tiiviimpi merkintätapa ja kertoo suoraan paljonko vuotta on jäljellä.

Järjestelmä on avoin ja sitä saa hyödyntää myös majonen.comin ulkopuolella. Voit linkata tähän sivun selitykseksi järjestelmän toimintaperiaatteesta.

Vuosia ilmaistuna MAJ-järjestelmällä

MAJ-järjestelmäeaa/jaaBP
0 MAJ-AN800 eaa2750 BP
47 MAJ-AN753 eaa2703 BP
291 MAJ-AN509 eaa2459 BP
827 MAJ-AN27 eaa1977 BP
1276 MAJ-AN476 jaa1504 BP
0 MAJ-MID477 jaa1503 BP
0 MAJ-IN1501 jaa449 BP
445 MAJ-IN1945 jaa5 BP
0 MAJ-22000 jaa-50 BP
26 MAJ-22026 jaa-76 BP